Tiedot päivitetty: 11.12.2018, Sisältö: Anni Kallonen
Halvin laina netistä, jos todella haet edullista kulutusluottoa verkosta, olet astunut oikealla polulle. Vaikka tämä ensisilmäyksellä on suorasukainen ja simppeli kysymys, niin tähän vastaaminen ei tule olemaan helppoa. Tilanne muuttuu jatkuvasti ja vastaus saattaa muuttua päivittäin.
Ymmärrät siis, että tämä vaatii hyvin perusteellisen vastauksen, eikä pelkkä firman nimen mainitseminen juuri auta pätkääkään ja pankkilaina ei ole välttämättä aina halvin, vaikka usein asia nin onkin.
Vastuullisen lainaa hakevan ihmisen tulisi aina tehdä artikkelissa perusteellisesti selitetty työ läpi itse, ennen kuin edes harkitsee laittavansa nimeään ylös lainapapereihin.
Ymmärrämme kuitenkin, ettemme elä täydellisessä maailmassa, jossa kaikilla olisi aikaa tämän kaiken tekemiseen. Siksi siis olet saapunut tänne lukemaan alan ammattilaisten mielipiteet tämän hetken lainamarkkinoista ja siitä, mistä paras & halvin laina tällä hetkellä löytyy. Jos palveluita voi nimeltä mainita. niin Zmarta on niistä ainakin yksi. Löydät kattavan esittelyn palvelusta alhaalta.
Tästä sisällysluettelosta pääset helposti siirtymään edullisimpiin lainayhtiöihin
- Siirry lukemaan Komplett Bankin tarjonnasta tästä
- Kokemuksia edullisesta ja joustavasta Risicum joustolainasta
- Suomilimiitiltä ilmainen ensilaina 2000 euroon asti
- Bank Norwegianilta löydät huippusuositun edullisen pankkilainan
- Lendon lainavertailu takaa aina edullisen lainan nopeasti
- Zmarta lähettää lainahakemuksesi yli 15 pankille ja tarjoaa aina halvinta mahdollista
- Lue lisätietoa edullisen lainan etsimisestä ja niiden vertailusta
Etsitkö halvinta joustavaa lainaa, joka muovautuu aina oman tilanteen mukaan
Jos vastasit kyllä, on joustoluotto lähes varmasti paras vaihtoehto sinulle. (Lisätietoa joustoluotosta ja kattavan tietopaketin firmoineen löydät täältä.) Halvimmat joustoluotot ovat hllitysti käytettynä erittäinkin ystävällisiä kukkarolle!
Mainitsemisen arvoisia ovat myös luottotilit. Luottotilistä syntyvät kulut missään nimessä aiheuta ylimääräistä päänvaivaa. (Tästä pääset käsiksi loistavaan kaikenkattavaan informaatiotulvaan luottotileistä ja niitä tarjoavista yrityksistä.)
Oikean joustoluoton tai luottotilin löytäminen voi kuitenkin olla aikaa vievä prosessi, joten alla tämän hetken parhaat ja halvimmat kulutusluotot tai joustoluotot. LÄHDE | Kulutusluottoa.org
Lainaa pienellä korolla, mutta jopa 50.000€ asti
Komplett Bank tarjoaa runsaasti joustomahdollisuuksia sisältävän joustoluoton korolla, jollaista usein näkee vain kulutusluotoissa, jotka vaativat vakuuksia.
4,9% suuruinen korko on ennenkuulumatonta joustoluotoista puhuttaessa!
Tässä tärkeimmät tiedot kyseisestä
- Luottoraja: 1000€ – 50.000€
- Ikäraja on 23 – 64 vuotta
- Ei kiinteää maksuaikaa: pankki antaa sinulle täysin vapaat kädet takaisinmaksun suhteen: voit maksaa kaiken kerralla pois tai halutessasi maksaa vain korkokulut ja olla lyhentämättä lainaasi lainkaan.
- Joustava takaisinmaksu on erinomainen vaihtoehto äkillisen taloudellisen tilanteen muutoksen iskiessä!
- Lainan korko alkaen vain 4,9%!
- Nopea hakemus, jonka voi tehdä kokonaan sähköisesti.
- Suorittamasi nostot saat heti käyttöön pankkitilillesi!
- Maksat korkoa vain nostamastasi lainamäärästä, etkä sinulle myönnetystä luottorajasta!
- Ei nostoja = ei kuluja
Pankin tarjoama luottoraja on selkeästi suurin. Muiden pankkien max. 5000€ luottorajat kalpenevat Komplett Bankin edullisen, mutta huiken suuren 50.000 euron luottorajan kohdatessaan.
Esimerkkilaina:
- 10.000 euroa, jonka takaisinmaksun suoritat 5 vuodessa.
- Avausmaksu 95€ ja tilinhoitopalkkio 5€/kk.
- Todellinen vuosikorko lainalle on 14,9%.
- Takaisin maksettavaksi kokonaissummaksi muodostuu tällöin 13958€, eli 233€/kk.
- Lainasta syntyvien kokonaiskulujen määrä on 3958€.
Risicum Joustolaina on halpa – alle 300 euron ilmaiseksi
Risicumin tarjoamassa joustolainassa luottoraja on jopa 5000 euroa. Lainasta löytyy myös runsaasti joustomahdollisuuksia. Voit esimerkiksi valita oman eräpäiväsi, sekä lainan lyhennystahtisi.

Tiedot Risicum Joustolainasta lyhyesti:
- Ikäraja: 20 vuotta
- Luottoraja: 2050 – 5000 euroa
- Maksuaika 3kk – 52kk. Voit itse päättää lyhennystahtisi, sinun pitää kuitenkin joka kuukausi lyhentää lainaa minimilyhennyksen verran.
- Voit myös maksaa lainan kerralla pois. Ota tässä tapauksessa yhteyttä asiakaspalveluun.
- Kuluton ensilaina 300 euroon asti. Tämä tarjous on voimassa vain uusille asiakkaille.
- Vuosikorko alkaen 29%.
- Joustolainan hakeminen onnistuu helposti Risicumin nettisivuilla ja se ei vie kuin muutaman minuutin.
- Risicum on sinuun yhteydessä tekstiviestillä, jos se tarvitsee lisäselvitystä esimerkiksi tuloistasi.
Tutustu Risicum Joustolainaan ja sen tarjoamiin huikeisiin etuihin tarkemmin tästä ->
Risicum Joustolainan lisäpalvelut
Voit esim. kätevästi päättää itse eräpäivän oman palkkapäiväsi mukaan, joko kuun 15. päiväksi tai kuun viimeiseksi päiväksi.
Tämä voi tuntua mitättömältä, mutta monelle tämä voi olla hyvinkin tärkeää. Hyvällä suunnittelulla ja oikeana päivänä haettuna voit myös saada lainalle reilusti keskimääräistä 30 päivää enemmän maksuaikaa.
Voit suunnitella eräpäiväsi niin, että se menee aina seuraavan kuukauden puolelle ja maksuaikaa tulee aina yli kuukausi! Maksuaika lainalle on korkeintaan 47 vuorokautta.
Suomilimiitti.fi – Luottoraja 2000€ ja ilmaisena ensinostona jopa 2000 euroa!
Suomilimiitti.fi on paras mahdollinen valinta korkeintaan 1000 euron lainaa tarvitsevalle. Kunhan maksukykysi riittää 2000 euron lainan takaisinmaksuun 60 vuorokauden sisään, saat sen täysin ilman kuluja. Siis kulut lainaan ovat 0€ ja todellinen vuosikorko 0%!
Artikkelin kirjoitushetkellä tämä on helposti suurin ilmainen laina.

Tärkeimmät tiedot Suomilimiitistä:
- Ikäraja: 21 vuotta
- Luottoraja on jo edellä mainittu korkeintaan 2000 euron suuruinen
- Laina-ajassa on runsaasti joustoa. Voit suorittaa lainan takaisinmaksun hyvin nopeasti min. 3 kuukaudessa tai suorittaa lainasta minimilyhennyksiä, jolloin pisin mahdollinen laina-aika on 49 kuukautta!
- Loistava vaihtoehto pientä lainaa havittelevalle: uudet asiakkaat saavat 1000 euron noston ilman kuluja.
- Kampanjaetuna nyt 2000 euron ensinosto täysin ilmaiseksi! 60 vuorokautta maksuaikaa ja kokonaiskulut lainalle 0€!
- Normaalisti korottoman ensilainan maksimimäärä on 2000 euroa. Kampanja on voimassa 31.12.2018 asti.Toistaiseksi netin halvin laina (2019)
- Lainan hakeminen on nopeaa, päätöksen saat hyvin nopeasti ja rahat ovat nostettavissa tilillesi lähes välittömästi!
Lue lisää Suomilimiitistä ja tee ilmainen 10002 nosto jo tänään! ->
Etsitkö pankkilainan tapaista halpaa lainaa, joka maksetaan kertasuorituksena tilillesi?
Tällöin suuntaa katseesi ihmeessä lainamuodoista yleisimpään: kulutusluottoihin! Kulutuslutot, joihin me keskitymme, ovat kaikki vakuudettomia luottoja. Et siis tarvitse omaisuutta, jolla vakuuttaa lainasi pankille.
Kulutusluottojen yksinkertaisen luonteen vuoksi on näitä lainoja paljon helpompi verrata keskenään ja löytää se halvin mahdollinen laina! Kulutusluotoissa ei jousteta tilanteessa, kuin tilanteessa, joten lainasummien ja korkoprosenttien tuijottaminen riittää lähes aina edullisen lainan löytämiseen.
Sanoista tekoihin: alla on kolme erinomaista vaihtoehtoa kulutusluottoa hakiessa. Huomioi, että listatuista esimerkkiyhtiöistä vain Bank Norwegian toimii itse lainan myöntävänä tahona. Lendo ja Zmarta vaan välittävät muiden pankkien lainoja kuluttajille. Käytännössä kuluttajalle tällä ei oikeastaan ole eroa. Tähtäämme vain täsmällisen informaation alusantoon.
Bank Norwegian kattava, halpa ja monipuolinen
Bank Norwegian on aikaisemmin vain Norjassa toiminut täysin internetissä toimintaansa harjoittava pankki. Suomeen se rantautui vuoden 2015 lopulla ja huikean nopeasti se on rakentanut itselleen nettipankkina lähes dominoivan aseman.
Hyvin suuri osa Suomessa haettavista kulutusluotoista haetaan nyt jo tutulta ja turvalliselta Bank Norwegianilta, sillä se on ollut Suomen halvin laina jo useamman vuoden ajan. Tämän vuoksi kulutusluotoista puhuessa emme yksinkertaisesti voi olla laittamatta Bank Norwegiania sille kuuluvalle ykkössijalle!
Perustiedot Bank Norwegianista lyhyesti
- Ikäraja: 23 vuotta
- Kulutusluottoa voit hakea 1000 – 60.000 euron edestä!
- Maksuaika lainalle: 1 – 15 vuotta
- Lainan avausmaksu vain 45/95€ (lainasummasta riippuen) ja tilinhoitomaksu on 5€/kk.
- Ei piilokuluja. Lainan sisältämä korko pääomitetaan kuukausittain.
- Lainahakemuksen voi tehdä helposti puhelimella ja myös sopimuksen voi allekirjoittaa pelkillä verkkopankkitunnuksilla.
- Lainan vuosikorko alkaen vain 8,99%!
- Lainojen yhdistäminen on myös osa Bank Norwegianin vahvaa osaamisalaa!
- Vertailua tehdessä summalla, kun summalla, on Bank Norwegian lähes aina ykkössijalla!
Tästä voit siirtyä lukemaan lisätietoa Bank Norwegianista. Siirry täyttämään hakemusta jo tänään! ->
Lendo on ilmainen palvelu, joka ei itse myönnä lainoja, vaan toimii välittäjänä

Lendo on hieman outo lintu siitä syystä, että se ei itse myönnä lainoja. Lähettäessäsi hakemuksen Lendolle, edelleenlähettää Lendo sen kaikille yhteistyökumppaneilleen. Näihin kuuluu tällä hetkellä jo 18 pankkia/lainaa myöntävää rahoitusyhtiötä. Alla olevasta Zmartasta poiketen ei listaa Lendon kanssa yhteistyötä tekevistä pankeista/rahoitusyhtiöistä löydy, ainakaan suoraan Lendon verkkosivuilta. Syitä tähän voi olla lukuisia, emmekä pidä tätä kovin tärkeänä seikkana, mutta täyden läpinäkyvyyden vuoksi haluamme kertoa esillä olevista yhtiöistä kaiken, mitä mieleemme juolahtaa.
Lendo-lainapalvelun kautta voit hakea lainaa jopa 50 tuhannen euron edestä helpolla nettihakemuksella, jonka täyttää minuuteissa! Ainoa huipputärkeä liite, jonka hakemusvaiheessa sinulta vaativat on tulotodistus.
Hakemuksen lähetettyäsi saat mahdollisesti usemman myönteisen lainatarjouksen monelta eri pankilta. Pankit siis kilpailevat sinusta! Hakemus Lendolle laittaa 15 eri pankkia/lainantarjoajaa kilpailemaan sinun asiakkuudestasi ja pistävät nämä kyseiset yhtiöt paikkaan, jossa heidän pitää tarjota paras mahdollinen tarjous! Tämä on huikea etu kuluttajalle!
Saamistasi myönteisistä lainahakemuksista voit tarkkaan harkiten ja vertaillen valita itsellesi lainan parhailla ehdoilla. Lendon kautta pankkitilille ropsahtava laina on takuulla markkinoiden halvin!
Lisätietoa Lendosta:
- Ikäraja: 20 vuotta
- Maksuaikaa kulutusluotolle saat 1 – 15 vuotta
- Lainasumma on 500 – 60.000€!
- Hakemuksesi lähetetään 18 eri pankille!
- Myös vanhojen lainojen uudelleenkilpailutus on Lendon osaamisalaa
- Yhdistä useat kalliit pikalainat yhdeksi edulliseksi pankkilainaksi Lendon kautta
- Lisätietoa lainojen yhdistämisestä voit lukea täältä
- Lainan vuosikorko alkaen vain 8%!
Lendo.fi lainapalvelu lähettää hakemuksesi yli 15 rahoitusfirmalle ja laittaa pankit kilpailemaan sinusta. Valitse useista tarjouksista halvin mahdollinen laina.
Lue lisää Lendosta painamalla tästä ->
Halpa Zmarta on lainanvälitspalveluna täysin ilmainen
Et maksa palvelun käytöstä senttiäkään. Koko Zmartan komissio jää pankin maksettavaksi ja saamasi lainaehdot ovat tismalleen samat, kuin pankilta suoraan hakiessa.
Zmarta vain nopeuttaa prosessia lähettämällä lainahakemuksesi 18 eri lainaa myöntävälle taholle. Lendosta poiketen Zmarta kertoo heti etusivullaan kaikkien pankkien/rahoitusyhtiöiden nimet, joiden kanssa he tekevät yhteistyötä tällä hetkellä.
Vaikka suurelle osalle tämä on yhdentekevää, haluamme tehdä perusteellista työtä ja laittaa ilmoille kaikki mahdolliset pankkien/lainanvälittäjien väliset erot! Koemme sen pitkässä juoksussa tärkeäksi jalkatyöksi, joka edesauttaa reilun ja tasapuolisen kilpailualustan saavuttamiseen myös jatkossa!
Tärkeimmät tiedot Zmarta-lainapalvelusta:
- Ikäraja: 20 vuotta
- Lainasumma: 500 -60.000 euroa
- Maksuaika luotolle 1 – 15 vuotta
- Lainan todellinen vuosikorko alkaen VAIN 4,99%!
- Maksuton palvelu, josta saat aina parhaan lainatarjouksen.
- Pistä pankit kilpailemaan sinun hakemuksestasi!
- Kilpailuta vanhat lainasi, voit saada huomattavasti edullisemman lainan ja voit säästää suuria summia!
- Jos sinulla on useampi pienehkö kallis laina, voit yhdistää ne yhdeksi suureksi halvaksi kulutusluotoksi
Zmarta lähettää hakemuksesi 20 eri lainaa myöntävälle taholle. Voit tarkistaa Zmartan etusivulta kaikkien yhteistyökumppaneiden nimet ennen lainasi hakemista.
Lue lisää Zmartan erinomaisesta lainanvälityspalvelusta tästä ->

Halvimmat lainat 2019 – lainaehdot kannattaa syynätä tarkasti
Tämä voi säästää kovalla työllä ansaitsemaasi rahaa jopa useiden satojen eurojen edestä.
Aivan yhtä usein tilanne vain vaikuttaa kahden lainan olevan täsmälleen saman hintaisia, mutta ovelan ja hiukan kyseenalaisen lausejärjestyksen ja sanavalintojen vuoksi voivat kaksi lainaa pintapuolin näyttää samanhintaisilta, mutta niiden todellinen hintaero saattaa olla merkittävä.
Ole siis hyvin tarkka sivustoja selaillessa ja jos et ymmärrä jotain täysin sataprosenttisella varmuudella, on aina paras varmistaa asia kysymällä. Väärin ymmärretyt lainaehdot voivat kerryttää satoja euroja ylimääräisiä kuluja.
Jokaisella mainostamallamme lainayhtiöllä on mainio asiakaspalvelu, jolta löytyy varmasti vastaus kysymykseen kun kysymykseen! Ota siis rohkeasti yhteyttä ennen kuin lähdet hakemaan lainaa, jos kriittisiä kysymyksiä herää. Saat varmasti edullista lainaa netistä.
Mihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos kaksi firmaa tarjoaa yhtä halpaa lainaa?
Tälläisessä tilanteessa kannattaa tutkia tarkemmin lainaehtoja ja etsiä käsiinsä lainan mukana mahdollisesti tulevat lisäpalvelut ja toki halvin pikavippi. Esimerkiksi lainayhtiö Suomilimiitti tarjoaa jokaikinen vuosi kaksi maksuvapaata ja neljä lyhennysvapaata kuukautta. Suomilimiitti tarjoaa myös ilmaisen ensinoston 2000 euroon asti kampanjaetuna!
Tämä voi suoraan heilauttaa tilanteen pattitilanteesta, jossa kaksi firmaa ovat rinta rinnan, suoraan selvän voittajan kruunaamiseen. Suomilimiitin tarjoamat lisäpalvelut ja uuden asiakkaan edut ovat nimittäin suorastaan häkellyttävän kovat, joihin kukaan kilpailija ei ole toistaiseksi kyennyt vastaamaan tarvittavan aggressiivisilla eduilla! Siksi Suomilimiitin asiakaskunnan kasvu on ollut viiimeaikoina melko häikäisevää katsottavaa.
Miten siis löytää parhaat ja edullisimmat joustoluotot, jos kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa?
Joustoluottojen vertailua tehdessä selkeän ylivoimaisen voittajan löytäminen jokaisessa vertailtavassa osa-alueessa on hyvin lähellä mahdotonta. Tämä johtuu siitä, että joustoluoton luonteen mukaan kysesessä on lainat, joissa joustomahdollisuuksia on usein aivan älytön määrä. Jokaisella firmallla ovat omat hyvät ja omat huonot puolet. Halvin laina saattaa löytyä myös siltä puolelta.
Pitää vaan etukäteen tietää mitä hakee ja asettaa firmojen tarjoavat edut prioriteettijärjestykseen, sekä tehdä sama firmojen vähemmän hyville puolillle.
Tämä voi kuulostaa melko monimutkaiselta, mutta älä kuitenkaan missään nimessä heitä pyyhettä kehään tässä kohtaa, vaan keksimme melko helpon tavan löytää kolme toisistaan reilusti eroavaa joustoluottoa, jotka palvelevat kolmea eri tilanteessa olevaa asiakasta. Ja tietysti pääkriteeri, johon artikkeli keskittyy, eli lainojen edullisuus oli etusijalla mielessä näitä lainoja vertaillessa!
Jokaiselle ihmiselle löytyy oma henkilökohtainen paras vaihtoehto, joka on erittäin tilanneriippuvainen!
Tiedämme, että jokaisellla ihmisellä on oma henkilökohtainen tilanne, joka vaatii oman henkilökohtaisen ratkaisun. Emme siis tuijota vain sokeasti korkoprosentteja vaan koitamme löytää kolme hyvää ratkaisua eri vaatimuksia omaaville ihmisille.
Joustoluotto on luonteeltaan jatkuva luotto. Yllä mainittujen luottojen tavoin myös Suomilimiitin tarjoama laina on jatkuva. Jatkuvuus tarkoittaa sitä, että laina on aina jatkuva, kunnes hakija sen peruuttaa
Jatkuvuus myös mahdollistaa lainan uudelleenkäytön! Voit siis nostaa Suomilimiitti luottotililtä 2000 euroa ja täyttää luottorajan kerralla.
Jos teet kuukausittaisia lainanlyhennyksiä 500 euron edestä, on laina maksettu takaisin 4 kuukaudessa. Lainan voi uudelleenkäyttää niin monta kertaa kuin haluaa.
Edullisimmat lainat 2019 netistä löytyvätkin nyt naapurimaast
Miksi näin? Tähän emme ikävä kyllä osaa antaa minkäänlaista vastausta, sillä mistään tätä informaatiota ei tunnu löytyvän. Täysin internetissä toimivien pankkien, kuten Bank Norwegianin ja Komplett Bankin nousukiito Suomessa on ollut aivan uskomattoman kova. Olisi kiinnostava tietää miksi mikään suomalainen pankki ei iske kiinni tähän samaan kultasuoneen?
Luulisi esimerkiksi Nordean tai Osuuspankin korkeakoulutettujen analystien tutkineen asiaa roimasti. Jopa meille on selkeää se, että internetin kautta Norjalaisille pankeille menee lainanlyhennyksiä kuukausittain aivan järjettömiä summia. Tämän ymmärtämiseen ja tiedostamiseen ei tarvita mitään perustavanlaatuista ymmärrystä laina-alasta ja sen toiminnasta.
Teorioita aiheesta ja pienellä huumorilla höystetty loppukevennys informaatiotiiviiseen artikkeliin
Pitävätkö Suomessa toimivat suuret vakavaraiset ”muka pienikorkoista lainaa” tarjoavata pankit nettilainaamista vain suuren suosion saavuttaneena, mutta lyhytaikaisena ja nopeasti tiensä loppuun kiirehtivänä buumina? Vai ovatko pankkien analystit hyvin aikansa tasalla, mutta pankkien ylin johto ei suostu kuuntelemaan uutta sukupolvea ja heidän ideoitaan?
Vai onko pankin ylin johto kenties täynnä vanhoihin kaavoihin kangistuneita henkilöitä? Tähän on mahdoton vastata, sillä virallista informaatiota aiheesta ei ole saatavissa missään. Halvin laina, kun ei tällä hetkellä löydy suoranaisesti pankista. Tai ainakaan suomalaisen pankin palvelusta.
Halusimme vain lopettaa tämän artikkelin mielenkiintoiseen ja ajankohtaiseen kysymykseen, johon haluaisimme kuulla myös sinun mielipiteesi.
Ovatko Suomen suuret pankit hieman hitaasti toimivia kenties ajastansa hiukan jäljessä olevia yrityksiä, vai pitävätkö ne norjalaisten pankkien harjoittamaa hiukan vapaamman politiikan lainaamista liian suurena riskinä? Korkoja pitäisi laskea, että kilpailussa pysyttään mukana ja halvin laina tai kulutusluotto saataisiin Suomeen takaisin.
Suomalaisten pankkien olisi hyvä toimia nyt, eikä myöhemmin eli toisin sanoen laittaa korot mataluusjärjestyykseen. Halvin laina sen kuin vain halpeutuu!
Ehkä kyseessä olevat pankit eivät ole vielä valmiita liittymään tähän bisnekseen, jossa tarjolla on jo satoja tuhansia lainaa vailla olevia asikkaita. Askel näiden ihmisten tavoittamiseen tulisi kuitenkin suorittaa mahdollisimman pian, ennenkuin lisää ja lisää suomalaista rahaa valuu ulkomaille nettilainojen muodossa, sillä halvin laina houkuttaa.
Järjestelmien kansainvälistymisen jatkuessa voi tulevaisuudessa tämä väylä tavoittaa miljoonia mahdollisia asiakkaita, joista iso osa olisi valmis ottamaan halpaa lainaa. Olisiko edes pieni askel tähän suuntaan liian iso riski Suomen pankeille? Oma veikkaukseni on ei, mutta kaikki tämä on vain turhaa spekulaatiota.